Tervetuloa minun maailmaani.

Tervetuloa.

  Tämä maailma on minun maailmani. Sekasortoa, kauhua, pelkoa, yksinäisyyttä ja tuhoa. Olen epäonnistunut luomus, turhaa lihaa ja verta. Tässä maailmassa on kaksi ääripäätä: Minä, kaiken epäonnistumisen ja yksinäisyyden huipentumana, sekä hän, joka on melkein samassa tilanteessa kuin minä, mutta minun maailmassani häntä palvotaan jumalattarena. Minun maailmani keskittyy hänen hyvinvointiinsa ja onnellisuuteensa. Ilman häntä minä en ole minä. Ilman häntä minua ei ole.

  Olen jo monesti miettinyt aloittavani bloggaamisen ja jopa kerran aloitinkin, mutta tuntuu jotenkin omituiselta kirjoittaa asioita itsestäni kaikkien nähtäville. Olen jo pitkään kirjoittanut käsin eräänlaisia päiväkirjoja, mutta täällä kaikki sanani ovat helposti nähtävissä. En oikein ikinä ole välittänyt, mitä ihmiset minusta puhuvat. Silti, jos tunnet minut, ole kiltti äläkä levitä tätä blogia eteenpäin. En kaipaa enempää kipua.
  En ollenkaan tiedä, mitä kertoisin tai kirjoittaisin. Tätä blogia tuskin kukaan tulee pitkään aikaan lukemaan, joten eipä sillä varmaan ole väliäkään, mutta silti ajatuksia on vaikeaa saada kirjoitettua. Viimeisen muutaman päivän sisään on tapahtunut niin paljon, ettei pääni pysy kasassa. Toissapäivänä itkin ensimmäisen kerran kahden vuoden tauon jälkeen. Heti eilen uudestaan. Totta puhuakseni, haluaisin nytkin itkeä. Ajatukseni ovat samaa aikaa sekaiset, tyhjät ja päämäärälliset. Tiedän tismalleen, mitä haluan, mitä olen halunnut jo monta vuotta, mutta tiedostan sen mahdottomuuden, vaikka se onkin ihan edessäni. Yltän koskemaan siihen, yltän halaamaan sitä, mutten tule ikinä saamaan sitä itselleni.

   Ihmismieli on säälittävän heikko. Olen selvinnyt tästä aiemminkin, mutta tämä tuntuu kerta kerralta vain pahemmalta. Tunnen oloni jotenkin käytetyksi ja petetyksi, vaikkei minulla ole mitään oikeutta tuntea niin. Tahtoisin vain viiltää sydämeni ulos rinnastani. Tai hypätä rekan alle, aivan sama, kunhan tämä tunne vain loppuisi. Mutta olen luvannut hänelle etten tee sitä, etten tee itselleni mitään. Tuosta lupauksesta aion pitää kiinni, en voi pettää hänen luottamustaan taas. En voi uudelleen satuttaa häntä satuttamalla itseäni. Tuosta lupauksesta olen pitänyt kiinni täysin siitä asti, kun sen teinkin. Olen ollut hänelle käsittämättömän julma, mutta silti hän pysyy vierelläni. Tämä on aitoa ystävyyttä. En voi osoittaa kiitollisuuttani mitenkään tarpeeksi. Annoin hänelle jo kaikkein tärkeimmän esineeni ja oman sydämeni, mutta tuntuu, etten ole tehnyt tarpeeksi saadakseni anteeksi. Haluan vain, että hän olisi onnellinen.


Soitin hänelle, mutta puhelu loppui melkein heti sanoihin "mulle soittaa joku toinen, soitan sulle myöhemmin." Haikeana vastasin vain että selvä ja yritin jatkaa: "soitellaan, rakas", mutta hän oli jo sulkenut puhelimen. Toivon vain, että jos en itse saa häntä onnelliseksi, hän löytäisi jonkun, joka pystyy siihen. Silloin toivottavasti pystyn päästämään irti hänestä ja tästä maailmasta, silloin saatan vihdoin löytää rauhan ja  harmonian. Kuka ikinä hänet onnelliseksi saisikaan... Hän on monesti sanonut, että minä saan hänet onnelliseksi ja että hän tuntee itsensä turvatuksi ja huolettomaksi luonani, mutta hän ei voi antaa minulle enempää kuin ystävyyden. Ystävyys riittää minulle aivan loistavasti, mutta haluan olla kaikki, mitä hän ikinä tarvitseekaan. Jos hän vain tietäisi, mikä puuttuu, voisin yrittää korjata sen. Hänen vuokseseen olen valmis mihin tahansa. Mihin tahansa.

  Kuitenkin, kyllähän minä pärjään. Aina olen pärjännyt. Ja tämä masentuneisuuskin tulee vain silloin tällöin, joskin nyt se on ollut luonani jatkuvasti, mutta kyllä se menee pois. Jaksoittaisia hyviä ja huonoja kausia on kaikilla, olen itse vain hieman alttiimpi näille huonoille kausille. Eihän kaikki jatkuvasti voi huonosti mennä, eihän? Sitäpaitsi, olen jotenkin oudolla tavalla myös onnellinen. En tiedä, miksi tätä tunnetta oikein voisi kuvailla. Tiedän vain, että tulevaisuudessa on myös hyviä aikoja.
  Ainakin ensi perjantai tulee olemaan äärimmäisen mukava. Ei, en ole (ainakaan näillä näkymin) menossa juomaan, olen menossa hänen kanssaan kaupoille. En kummemmin nauti shoppailusta, mutta hänen seuransa saa jotenkin minkä tahansa mukavaksi. Toivon vain, että hänelläkin tulee olemaan mukava päivä. Muusta viikonlopusta tai tulevasta viikosta ei sitten olekaan kummempia suunnitelmia, mutta tuskin teen mitään ihmeellistä. Kotona konella, rumpuja soittaen ja vähän joskus treenatenkin vietän muutenkin lähes kaiken aikani.

  Mutta nyt, antaudun ajatusten vietäviksi, koitan saada sävellettyä erästä kappaletta hieman eteenpäin ja siivottua hieman huonettani. Tämän jälkeen jonkun elokuvan kautta nukkumaan ja huomenna herään parempaan päivään. En tiedä, koska kirjoitan seuraavan kerran, mutta tuskin siihen kovin kauaa menee, muutamia päiviä, veikkaisin.
  Kiitos.