Mutta mikä minä olen?

  Tiedätkö sen tunteen, kun aamulla et halua nousta sängystä kohtaamaan uusia pettymyksiä? Tiedätkö sen tunteen, kun illalla et toivoisi enään huomenna herääväsi? Tiedätkö sen tunteen, kun haluat vain että kipu loppuu, muttet halua satuttaa muita lähtemällä pois? Tiedätkö minut?
  Kaikki tuo on minun maailmaani. Yleensä nuo tunteet ovat vain lyhytaikaisia ja menevät päivässä ohi, muttei tällä kertaa. Olen ollut jo päälle viikon äärimmäisen alamaissa, toivoen vain että tämäkin aalto menisi ohi kuten aiemmat.Miksei se mene?
  Loppujen lopuksi elämä vain kuluu päivä päivältä. En saisi antaa elämän lannistaa itseäni, mutten jaksa enää taistella vastaan. En yksin. Odotan vain sitä päivää, kun aamulla herään ja ymmärrän, että siinä se nyt sitten oli. Kaikki.... ... ...koko elämä. Näin käy kaikille valmiiksi lannistetuille ihmisille jossain vaiheessa. Onneksi on myös toisenlaisia ihmisiä; selviytyjiä. Muistan edelleen kun olin vahva ja murtumaton. En ole vielä kokonaan murtunut, mutta vahvuus ja taistelutahto ovat kuolleet jo kauan ennen minua. Haluan olla taas selviytyjä.

  Koska en kykene luottamaan ihmisiin ja olen lievästi misantropinen, en osaa myöskään kiintyä muihin ihmisiin. Olen rikki revitty, mutta olen myös oppinut elämään näin. Oikeastaan elämässäni on enään vain yksi tärkeä henkilö. Hän. Siitä on pitkä aika, kun viimeksi puhuin hänen kanssaan tai näin hänet. Olen monesti ajatellut soittaa, mutta en halua pahentaa hänen mieltään. Hän olisi kuitenkin huomannut huonon oloni heti.
  Ihmisten sijaan kiinnyn esineisiin, yleensä arvottomaan rihkamaan. Minulla oli kaksi ketjua, jotka ovat minulle tärkeämpiä, kuin suuri osa ihmisistä. Toisen niistä, tärkeämmän ja hauraamman, annoin hänelle syntymäpäivälahjaksi. Oikeastaan hän on varmaan ainoa ihminen, joka pystyi käsittämään lahjan arvokkuuden.
  Toinen ketju, raskas ja vahva, on nyt oikeassa kädessäni. En muista, mistä sain sen, mutta se on ollut minulla melkein yhtä pitkään kuin se toinenkin oli. Olen huomannut, että aina huonon olon iskiessä haen ensimmäiseksi turvaa tältä ketjulta. Saattaa kuulostaa typerältä, mutta se jotenkin auttaa.

 

  Kaikista tehokkaimmat ja mukavimmat tavat käsitellä masennusta ovat musiikki ja maantie. Olkoon se sitten vauhdin viima ja adrenaliini tai vilisevät katuvalot, ajaessa tulee aina jotenkin vapaa tunne. Jossei tee mieli ajaa kovaa, voi körötellä jonkin kukkulan tai korkean rakennuksen lähelle ja kiivetä ylös katsomaan henkeäsalpaavaa maisemaa. Siellä istuskellessa huolet vaikuttavat olevan kaukana alapuolella.
  Toinen tapa, musiikki, taas toimii eri tavalla. Oikeanlainen musiikki saa sisälläni aikaan niin suuria tunnevyöryjä, että oikea kappale yhdistettynä huonoon oloon saa oloni niin hirveäksi, etten vain voi tehdä mitään. En voi nostaa katsettani, en liikuttaa vartaloani, en satuttaa itseäni tai muita. Kun tämä vaihe menee ohi, koko keho tuntuu paljon puhtaammalta. Sitä huomaa, että elämässä on myös jotain, jonka puolesta kannattaa jatkaa.