Hei taas

  En olekaan tänne pitkään aikaan kirjoittanut. Lähinnä vaitioloni on ollut asian puuttumisen syytä, mutta perkele, kuinka paljon asioita voi tunkea yhteen iltapäivään?
  Ensin eräs puolituttuni kertoo minulle siitä, kuinka hänen isänsä on hakannut häntä jo 5 vuotta ja kuinka hän on joutunut elämään sen asian kanssa yksin koko tuon ajan. Pitkän tauon jälkeen huomasin taas suojelusvaistoni olevan hengissä, joskaan en ole enään yhtä hyvä puhuja kuin silloin joskus. Mutta osaan edelleen kuunnella.
  Tämän jälkeen paras (?) ystäväni soitti minulle ja huusi, kuinka olen pettänyt hänen luottamuksensa. Taas. Vaikka en ole omasta mielestäni ikinä tehnyt mitään pettääkseni häntä, kaikesta päätelleen olen kuitenkin pettänyt hänet useasti. Kaikeksi ihmeekseni kun huuto ja puhelu loppui, hetken hiljaisuuden jälkeen hän soitti pyytääkseen anteeksi. Ensimmäisen kerran. Tällä hetkellä en yhtään tiedä, mikä meidän tilanteemme on. Mutta sen tiedän, että hänen elämänsä menee nyt yli. Tämä on jo kolmas kerta viikon sisään, kun hän viiltelee itsensä sairaalakuntoon.
  Ei kahta ilman kolmatta: Jutellessani erään ystäväni kanssa facebookissa niitä näitä, aihe mateli hitaasti, mutta valitettavan varmasti kohti minulle jo tuttua aihetta; itsemurhaa. Hän sanoi suunnitelleensa ja harkinneensa asian tarkasti läpi ja aikovansa yrittää sitä tiistaina. Mikäli se on hänen tahtonsa, en voi häntä estää. Haluan vain hänen tietävän, että mikäli voisin auttaa, sen tekisin.

  Sinänsä pelottavaa, että vaikka nuo kolme asiaa ovat kaikki äärimmäisen suuria, en pysty kirjoittamaan niistä enempää. Puolituttu on tosiaan puolituttu, mutta toivoisin tuntevani hänet paremmin, jotta voisin auttaa tehokkaammin.
  Parhaasta (?) ystävästäni en uskalla kirjoittaa mitään, koska minusta tuntuu että aina kun puhun hänestä mitään, petän hänen luottamuksensa. Tunnen olevani kahlittu kokonaan tässä ihmissuhteessa. Tiedän katuvani tätä myöhemmin, mutta: minusta tuntuu että hänen mielestään kaiken pitää mennä aina hänen mielensä mukaan. Elämä ei toimi niin.
  Kolmas tapaus, ystäväni, jonka tie on mahdollisesti tulossa päätökseensä pian, on hieno mies. Hän on vain eksynyt. Pahasti. Toivon, kuten varmasti kaikki hänen tuttunsa toivoisivat, mikäli tästä tietäisivät, että hän muuttaa mielensä. Mutta kuten jo sanoin, se on hänen päätöksensä. Lopulta jokainen ihminen on oikeutettu päättämään omasta elämästään kaiken muun, paitsi sen, että keneksi syntyy.

Olen tunteettomampi, kuin olisin ikinä uskonut olevani.

Sinä teit minusta kuolemattoman, mutta kylmän ja synkän.

Sinä teit minusta selviytyjän.

  Julkinen kirjoittaminen tuntuu oudolta pitkän ajan jälkeen. Suomeksi kirjoittaminen myös. Pahoittelen tekstin lyhyyttä ja tyhjyyttä, ehkä tämän blogin laatu tästä taas paranee, jos vaikka jaksaisin jatkaa kirjoitusta.